Viimeinen VHS-videonauhuri valmistettiin vuonna 2016
Jokainen 1980- ja 1990-luvulla elänyt muistaa hyvin VHS-kasetit sekä -nauhurit. Kyseessä oli DVD-levyjä edeltävä tekniikka, joka tarjosi helpon tavan tallettaa esim. tv-lähetyksiä tai videokameran tuotantoa.
VHS on alun perin teknologiayhtiö JVC:n vuonna 1976 kehittämä formaatti. Sen historia on mielenkiintoinen, sillä VHS taisteli 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa Sonyn Betamax-formaattia vastaan.
Betamax oli kaiken lisäksi kuvanladultaan parempi, mutta VHS voitti silti ”formaattisodan” mm. pidemmän tallennuskapasiteettinsa ansiosta. Näin VHS-kasetit (katso kuva) tulivat kaikkiin kotitalouksiin 1980- ja 1990-luvuilla.
Digitalisaation nopea kehitys 1990-luvun lopulla toi markkinoille DVD-teknologian ja hävitti VHS-nauhurit kodeista 2000-luvun alussa. DVD-formaatti oli puolestaan Sonyn kehittämä.
DVD-myynti ohitti ensimmäistä kertaa VHS-kasettien myynnin vuonna 2001. Sitä seurannut Blu-ray ei koskaan saavuttanut valtavaa suosiota. Nykyisin myös DVD-levyjen myynti on romahtanut striimauspalveluiden yleistymisen vuoksi.
VHS-nauhureita valmistettiin DVD-formaatin läpilyönnin jälkeen vielä pitkään. Viimeinen valmistaja oli japanilainen Funai, joka lopetti VHS-videonauhureiden valmistamisen vuonna 2016. Vielä 2015 Funai oli myynyt 750.000 laitetta!
Monella leffaharrastajalla on yhä kokoelmissaan VHS-kasetteja. Monia pienen levityksen ns. B-luokan elokuvia on julkaistu vain VHS-formaatissa. Ongelmana on nykyisin varaosien puute VHS-nauhureihin.
VHS-nauhureita löytyy nykyisin netin kirpputoreilta ja esimerkiksi Amazonista. Samoin varaosia ja tarvikkeita on vielä jonkin verran myynnissä, mutta niiden saatavuus heikkenee jatkuvasti vuosien vaihtuessa.
Image credit: Tumi-1983 / CC BY-SA, InspiredImages from Pixabay