kuka rakensi pyramidit

Egyptin pyramideja ei rakennettu orjatyövoimalla

Egyptin pyramidit ovat ihastuttaneet ja ihmeyttäneet ihmiskuntaa jo tuhansien vuosien ajan. Pyramidien kaikki salaisuudet eivät ole vielä tänä päivänäkään tiedossa. Uutta informaatiota löytyy joskus täysin vahingossa, sillä arvokasta tietoa on hautautunut tuhansien vuosien aikana syvälle hiekan alle.

Yksi populaarikulttuurin sitkeimmistä harhakuvitelmista on orjatyövoiman käyttö. Hollywood-elokuvat olivat osaltaan luomassa tätä myyttiä, jossa orjat raatoivat itsensä hengiltä faaraoiden työnjohtajien piiskaamina. Asian todellinen laita alkoi paljastua 1990-luvulla, kun amerikkalaisen turistin hevonen kompastui osittain maan alle jääneeseen seinään Mykerinoksen temppelin lähellä. Maan alta löytyi lukemattomien työläisten hautoja, joiden löydökset ovat paljastaneet paljon uutta tietoa.

Pyramidien rakentajat olivat itse asiassa vapaita miehiä, jotka osallistuivat työhön vapaaehtoisesti. Rakennusurakkaa tehtiin kolmen kuukauden mittaisissa jaksoissa, ja yhden pyramidin valmistuminen kesti 10.000 mieheltä noin 30 vuotta.

Vaikka työläiset eivät olleet orjia, heidän kohtalonsa ei ollut silti kehuttava. Hautojen luut paljastavat, että miehet tekivät todella raakaa työtä varsin lyhyellä elinajan odotteella. Ravinto oli suhteellisen hyvää, mutta työolot eivät varmasti olleet kehuttavat.

Palkintona uhrauksistaan työläiset haudattiin kuninkaanhautojen läheisyyteen. Egyptiläiset uskoivat, että faarao saattaisi auttaa heidän sielujaan pääsemään varmasti tuonpuoleiseen.

Lähde: IS, The Guardian | Kuva: Pexels