Bitcoinin historian tärkeimmät päivät
Bitcoin on maailman ensimmäinen ja tunnetuin kryptovaluutta. Tämä bittiraha on saavuttanut jo kunnioitettavan 11 vuoden iän (artikkelin kirjoitushetkellä). Bitcoinin historiaan mahtuu monta mielenkiintoista päivämäärää, joilla on ollut suuri merkitys sen historiassa.
Käydään seuraavaksi läpi muutamia historiallisesti tärkeitä päivämääriä.
Tammikuu: 3.1.2009 ja 12.1.2009
Bitcoinin kiistatta tärkeintä vuosipäivää vietetään heti tammikuun alussa. Kyseessä on päivä, jolloin kaikki sai alkunsa, eli 3.1.2009 käynnistyi Bitcoinin lohkoketju.
Lohkoketjun ensimmäistä lohkoa kutsutaan yleisesti ottaen nimellä genesis block. Tämä nimitys on levinnyt Bitcoinin jälkeen myös muiden kryptovaluuttojen käyttöön. Nykyisin genesis block -termillä viitataan siis yleisesti lohkoketjun käynnistymiseen.
Bitcoinin lohkoketjun käynnisti kukapa muu kuin Satoshi Nakamoto. Hän myös louhi ensimmäisen lohkon sekä useita muita siitä seuraavia. Voit tutustua ensimmäisen lohkon sisältöön tästä linkistä.
Moni tuntee ensimmäisen lohkon alla olevan kuvan perusteella.
Kyseessä on The Times -lehden etusivu, jonka otsikon Satoshi Nakamoto sisällytti genesis blockiin mukaan. Koko viesti kuuluu tarkalleen seuraavasti: The Times 03/Jan/2009 Chancellor on brink of second bailout for banks.
Viestin tarkoituksena oli muistuttaa niistä syistä, miksi Bitcoin oli alun perin luotu. Maailma toipui vuonna 2009 sitä ravistelleesta finanssikriisistä, johon tuo second bailout -teksti viittaa. Bitcoin syntyi vastavoimana keskuspankkien holtittomalle rahapolitiikalle.
Ensimmäinen Bitcoin -transaktio tapahtui reilua viikkoa myöhemmin, 12. tammikuuta. Satoshi Nakamoto lähetti 10 bitcoinia Hal Finneylle. Edesmennyt Finney on yksi Bitcoinin historian tärkeimmistä hahmoista.
Hän kirjoitti myös 11. tammikuuta Twitterissä ”Running bitcoin”, joka on taatusti Bitcoinin historian kuuluisin twiitti.
Huhtikuu: 5.4.1975
Huhtikuun viides on ainoa tämän listauksen päivistä, jota voidaan pitää kiistanalaisena. Kyseessä on nimittäin Satoshi Nakamoton syntymäpäivä.
Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä sitä, kuka Satoshi Nakamoto on. Yleisen teorian mukaan kyseessä olisi japanilainen mieshenkilö, mutta tälle ei ole mitään pitäviä todisteita. On myös mahdollista, että Satoshin takana olisi useita henkilöitä.
Kuvassa on Dorian S. Nakamoto, jota epäiltiin muutama vuosi sitten Satoshiksi. Kyseessä oli kuitenkin väärä hälytys.
Koska Nakamoton henkilöllisyys ei ole tiedossa, emme voi olla varmoja myöskään hänen syntymäpäivästään. Tämä Reddit-teorian mukaan 5.4.1975 voisi olla kuitenkin mahdollinen. Satoshi käytti kyseistä päivää rekisteröityessään Ning/P2P Foundation -palveluun.
Kyseessä voi olla myös ns. ”easter egg”, jonka Satoshi jätti faniensa löydettäväksi. Kyseinen päivä on nimittäin tärkeä kovan rahan (kullan) ystäville, sillä Yhdysvaltain presidentti Roosevelt kielsi 5.4. vuonna 1933 kullan omistamisen tavallisilta kansalaisilta.
Huhtikuun viidennelle päivälle on myös ehdotettu nimeä CoinJoin Day. Tämä viittaa Bitcoiniin liittyvään privaattiteknologiaan. Päivän tarkoituksena olisi saada yhä laajempaa kannatusta ko. teknologialle Satoshi Nakamoton syntymäpäivänä.
Toukokuu: 22.5.2010
Toukokuun 22. päivä tunnetaan Bitcoin-skenessä nimellä Pizza Day. Sitä juhlistetaan sosiaalisessa mediassa joka vuosi näyttävästi ostamalla pitsoja ja ottamalla sitten kuvia niistä. Pitsapäivän taustalla on merkittävä tapaus Bitcoinin historiassa, joka todellakin liittyy pitsaan.
Voit katsoa alla olevalta videolta päivän taustat sekä muut tässä artikkelissa nimetyt tapahtumat.
Pitsapäivän sai aikaa Laszlo Hanyecz -niminen henkilö, joka halusi vaihtaa vuonna 2010 peräti 10.000 bitcoinia kahteen pitsaan. Nykyrahassa tuo olisi suorastaan hulluutta, mutta tuohon aikaan 10.000 bitcoinia oli arvoltaan reilut 40 dollaria.
Jos haluat tietää Bitcoinin arvon tällä hetkellä, niin tsekkaa Bitcoinkeskus -sivusto ajantasainen data.
Hanyecz onnistui lopulta operaatiossa ja sai itselleen kaksi pitsaa. Hän todella maksoi niistä 10.000 bitcoinia, eli kyseessä ovat taatusti maailman kalleimmat lätyt. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun bitcoineilla suoritettiin hankinta reaalimaailman hyödykkeestä.
Laszlo Hanyecz tuli myöhemmin kuuluisaksi tempauksellaan. Hän pääsi suorittamaan 25.2.2018 ensimmäisen pitsaostoksen myös salamaverkossa eli Lightning Network -teknologialla. Tämä kunnia oli syytäkin mennä Laszlolle!
Kesäkuu: 11.6.2014
Kesäkuu 2014 on merkittävä päivä Bitcoinin ja kasinopelien ystäville. Tuolloin BitStars.net -nimellä kasino toi markkinoille välittömät Bitcoin-talletukset euroilla. Tämä oli mullistava askel Bitcoinin adoptiossa kasinopelien suuntaan.
Nykyisin bitcoinien hankinta onnistuu helposti eri palveluista myös suomen kiellä. Vuonna 2014 tilanne oli kuitenkin toinen. Bitcoinien osto oli vaikeaa ja saattoi kestää esimerkiksi luottokortin avulla useita päiviä.
Nykyisin BitStarz-nimellä tunnettu brändi toi käyttäjille mahdollisuuden suorittaa PayPal tai luottokorttitalletus euroilla, joka konvertoitiin välittömästi bitcoineiksi. Nykyisin kryptovaluutat ovat tulleet osaksi monien kasinoiden tarjontaa eurojen sekä muiden perinteisten valuuttojen rinnalle.
Jos haluat lisätietoa kasinopeleistä ja bonuksista, niin Bonusninja on paras sivusto aiheesta.
Elokuu: 24.8.2017
Elokuussa 2017 tapahtui merkittäviä asioita Bitcoiniin liittyen. Kyseessä oli vuosia kestäneen skaalautuvuuskeskustelun huipentuma, mikä johti kahteen tärkeään virstanpylvääseen.
Bitcoinin skaalautuvuuskeskustelun tarkoituksena oli saada aikaan konsensus siitä, miten verkon kapasiteettia voitaisiin parantaa. Käytännössä kehitystyötä ajava yhteisö jakaantui kahteen leiriin: osa halusi nostaa Bitcoinin lohkoketjun kokoa ja osa taas ei.
Suurentamalla lohkoketjun kokoa, yhteen lohkoon saadaan mukaan enemmän transaktioita eli kapasiteetti kasvaa sitä kautta. Vaihtoehtona on taas siirtää mikrotransaktiot erilliseen verkkoon. Puhutaan siis salamaverkkoteknologiasta.
Lohkon koko muodostui niin suureksi kysymykseksi, että osa porukasta päätti perustaa uuden kryptovaluutan ja suoritti niin sanotun hard forkin.
Tämä tapahtui elokuun 1. päivänä vuonna 2017. Tuolloin syntyi Bitcoin Cash -kryptovaluutta, jonka keulahahmona toimii alla olevassa twiitissä näkyvä Roger Ver.
Bitcoin Jesus; Roger Ver will be on Survival Skills Podcast Tonight. Make sure you subscribe on iTunes, Spotify or any of your favorite podcasts App.
–https://t.co/w5YfDc8Ofn pic.twitter.com/mBmdlb86zw— The Survival Skills Podcast (@podcastsurvival) May 21, 2020
Reilut kolme viikkoa myöhemmin, Bitcoin-yhteisö aktivoi SegWit-päivityksen. Se oli ensimmäinen askel tiellä kohti salamaverkkoa, minkä lisäksi SegWit käytännössä tuplasi Bitcoinin kapasiteetin.
SegWit on ollut kiistatta yksi Bitcoinin tärkeimmistä päivityksistä. Kyseessä ei ollut hard fork vaan soft fork, eli vapaaehtoinen päivitys. Moni tärkeä operaattori aktivoi SegWitin vasta vuosia myöhemmin, minkä vuoksi täyttä hyötyä ei saatu heti käyttöön.
Lokakuu 2.10.2013 ja 31.10.2008
Lokakuuhun mahtuu kaksi tärkeää päivää Bitcoiniin liittyen. Ensimmäinen niistä on #FreeRoss -päivä, joka viittaa Ross Ulbright -nimiseen henkilöön.
Ulbright oli netissä toimineen Silk Road -palvelun perustaja. Kyseisestä palvelusta oli mahdollista ostaa huumeita bitcoinien avulla. Lopulta FBI pääsi Ulbrightin jäljille, pidätti miehen ja sulki myös itse sivuston lokakuussa 2013.
Syy #FreeRoss -päivän viettämiseen on Ulbrightin saama vankeustuomio, jota vastaan ko. päivänä protestoidaan. Ulbright sai peräti kaksi elinkautista + 40 vuoden tuomion. Hän oli tekohetkellä 31-vuotias ilman aiempaa rikoshistoriaa.
Ulbright on jatkanut taistelua tuomionsa muuttamiseksi yhdessä tukijoidensa kanssa.
#FreeRoss
Clemency for Ross Ulbricht,
Serving Double Life for a WebsiteLearn more about Ross's case at https://t.co/I6yQkA18L0https://t.co/MjvVijVenk pic.twitter.com/1Nm2vbz9RM
— Bim Fetii ツ (@bimfetii1) May 21, 2020
Lokakuun viimeinen päivä on myös yksi Bitcoinin historian tärkeimmistä. Joidenkin mielestä 31.10.2008 on Bitcoinin syntymäpäivä, mutta yleisesti ottaen tuon kunnian on saanut edellä mainittu 3.1.2009.
Mitä sitten tapahtui 31.10.2008? Satoshi Nakamoto julkaisi tuolloin Bitcoinin white paperin kryptografiaa käsittelevällä postituslistalla. Kyseessä oli siis ensimmäinen kerta, kun visio Bitcoinista tuotiin julki.
Idea lähti leviämään pienessä piirissä, eikä Bitcoin ollut aluksi mitään maata mullistavaa. Tästä meni vielä reilut kaksi kuukautta, ennen kuin Satoshi edes käynnisti Bitcoinin lohkoketjun.
Termi white paper on levinnyt sittemmin laajaan käyttöön kryptovaluuttojen maailmassa. Käytännössä kyseessä on tekninen kuvaus valuutan toiminnasta. Sen sisällöstä ei ole olemassa mitään tiettyä standardia, vaan jokaisen projektin white paper on formaailtaan hieman erilainen.
Voit tutustua Bitcoinin alkuperäiseen white paperiin tästä linkistä. Se on monien yllätykseksi vain kahdeksan sivua pitkä + yksi sivua lähdeviitteitä. Kyseessä on varmasti yksi 2000-luvun ja rahan historian tärkeimmistä dokumenteista.
Kuva: André François McKenzie on Unsplash