hollanti vai alankomaat

Alankomaat vai Hollanti – kumpi on oikein?

Puukengistä, tuulimyllyistä ja tulppaaneista tunnettu Hollanti on merkillinen maa, koska siitä käytetään jatkuvasti kahta eri nimeä: Alankomaat sekä Hollanti. Mistä tämä johtuu, ja kumpi näistä nimistä on oikein?

Alankomaat on nykyisin pinta-alaltaan varsin pieni valtio Saksan, Ranskan ja Belgian puristuksessa. Moni historiaa lukenut varmasti tietää, että tilanne oli aivan toinen pari sataa vuotta sitten.

Hollannin itä-Intian kauppakomppania hallitsi maailman meriä 1602-1799 ja Amsterdam oli käytännössä kapitalismin keskus 200 vuoden ajan. Tämän jälkeen maan vaikutusvalta on pienentynyt.

Napoleonin sotien jälkeen 1800-luvulla Alankomaiden varallisuus alkoi keskittyä kahden provinssin alueelle: Noord-Holland ja Zuid-Holland eli Pohjois- ja Etelä-Hollanti. Alue toimi maan talousveturina, ja siellä sijaitsevat myös kolme suurinta kaupunkia. Tästä johtuen sana Hollanti alkoi kuvata puhekielessä koko maata.

Alankomaat on siis virallinen ja oikea nimi. Se koostuu yhteensä 12 eri provinssista, joista vain kahden provinssin muodostama alue tarkoittaa Hollantia. Yksi provinsseista on nimeltään Zeeland eli Seelanti. Osaat varmasti arvata, mihin tämä viittaa?

Australian naapurissa sijaitseva Uusi-Seelanti on saanut nimensä edellä mainitusta Alankomaiden provinssista. Tämä johtuu siitä, että Uuden-Seelannin löysi hollantilainen tutkimusmatkailija Abel Tasman. Hän ei itse asiassa ollut Seelannin provinssista, vaan nimen Nova Zeelandia antoivat kartantekijät.

Kuuluisa englantilainen tutkimusmatkailija James Cook käänsi Nova Zeelandian englanniksi muotoon New Zealand.

Kuva Kirk Fisher Pixabaystä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *