englanti tee 2. maailmansota

Iso-Britannia osti 2. maailmansodassa enemmän teetä kuin pommeja

Englantilaiset ovat tunnettuja teen juomiseen liittyvistä traditioistaan. Tee oli myös äärimmäisen tärkeässä roolissa 2. maailmansodan aikana – niin siviiliväestölle kuin sotilaillekin.

Iso-Britannia oli vuonna 1942 todella suuressa vaarassa. Se oli ajettu ulos Euroopasta, ja maa oli menettänyt myös Aasian tukikohtansa. Tämän lisäksi sukellusveneet uhkasivat jatkuvasti Atlantin kuljetuksia, ja maa oli lähes vararikossa. Yhdestä asiasta englantilaiset eivät kuitenkaan luopuneet.

Iso-Britannia yritti ostaa vuonna 1942 käytännössä kaiken teen, mitä jokainen planeetan valtio vain pystyi myymään. Japani oli luonnollisesti poissuljettu vaihtoehto.

Japanin valloitukset aiheuttivat myös suuria ongelmia teen tuotannossa, sillä Kiinan vienti loppui käytännössä kokonaan. Intia oli koko sodan ajan elintärkeä lähde englantilaisille teen juojille.

Joidenkin arvioiden mukaan Iso-Britannia osti vuonna 1942 painolla mitattuna sotatarvikkeita seuraavasti: luoteja, teetä, tykistön kranaatteja, pommeja ja räjähteitä. Teetä siis hankittiin tonneissa mitattuna enemmän kuin esim. kranaatteja.

Teellä oli suuri merkitys myös siviiliväestölle. Teen juominen oli sosiaalinen tapahtuma, joka auttoi osaltaan kansalaisia pommitusten keskellä.

Monet sotilaista turvautuvat sotien aikana alkoholiin sekä huumeisiin. Teen juominen auttoi Iso-Britannian sotilaita rauhoittumaan ilman huumausaineita. Tee onkin ollut olennainen osa maan sotaretkiä jo satojen vuosien ajan.

Sotilaat kutsuivat 2. maailmansodassa aamulla nautittavaa teetä nimellä Gunfire.

Kuva: Pixabay | Lähde: teabox.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *