harrison ford

Harrison Ford sai legendaarisen Han Solon roolin vahingossa

Harrison Fordin näyttelijänura lähti 70-luvun lopulla lentoon Tähtien Sota -trilogian myötä. Hän oli täysosuma veijarimaisen Han Solon esittäjäksi. Moni ei tiedä, että ohjaaja George Lucas päätyi Harrison Fordiin sattuman kautta.

Harrison Ford sai 70-luvulla lähinnä pieniä rooleja, ja hän toimi itse asiassa päätyönään puuseppänä. Ford teki remonttihommia mm. Francis Ford Coppolalle sekä monille muille Hollywood-nimille.

Vuonna 1976 George Lucas valitsi näyttelijöitä Star Warsiin. Sen sijaan että henkilöt esittäytyivät yksitellen, Lucas muodosti casting-tilaisuudessa ryhmiä Luken, Leian ja Han Solon esittäjistä. Häneltä puuttui kuitenkin yksi Han Solo, joten Harrison Ford pyydettiin paikalle.

Fordin tehtävänä oli vain lukea vuorosanoja varsinaisille ehdokkaille, eikä häntä harkittu rooliin. Lucas kuitenkin vakuuttui yhä enemmän Harrison Fordista, mitä pidemmälle casting eteni. Ford oli nimittäin parempi kuin varsinaiset ehdokkaat Han Solon rooliin.

Fordin valinnalla oli myös toinen iso este: ohjaaja George Lucas ei halunnut missään nimessä käyttää samoja näyttelijöitä hänen edellisestä elokuvastaan American Graffiti, jossa Ford oli myös mukana. Lucas halusi Tähtien Sotaan tuntemattomia kasvoja, minkä vuoksi Ford ei ollut alun perin ehdokkaana.

Lucas oli lopulta lähellä antaa roolin eräälle nuorelle näyttelijälle nimeltään Christopher Walken, mutta päätyi kaikesta huolimatta Harrison Fordiin. Ja loppu on historiaa!

Lähde: CBR.com | Kuva: Flickr / Gage Skidmore

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *